Yhteystiedot

Kristina Nousiainen

Raarinmäki 20,

01830 Lepsämä

puh. 044-765 0833

email kr1232@luukku.com

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Perheemme asuu Nurmijärven Lepsämässä ihanan rauhallisella paikalla metsän reunassa. Meillä on pieni ja kodinomainen kissala kotonamme. Kasvattajanimeni hyväksyttiin Suomen kissaliitossa ja FIFE:ssä 12.9.2012, jolloin siis kissalamme sai alkunsa. Olemme olleet kissaihmisiä jo pitkään, tällä hetkellä vanhin kissamme on 14 vuotias.

Ajatus norjalaisen metsäkissa hankkimisesta oli syntynyt minun päässäni jo parikymmentä vuotta sitten. Loppujen lopuksi ajatuksen käytäntöön vieminen alkoi talvella 2010-2011. Otin yhteyttä Tähtitassun kissalan pitkäaikaiseen kasvattajaan Eilaan. Hänelle oli maaliskuun 11. päivä 2011 syntynyt pentueellinen söpöjä norjalaisia metsäkissoja. Pääsimme katsomaan niitä kuukauden ikäisinä ja yhteistyössä Eilan kanssa päädyimme valitsemaan meille pennuista Tähtitassun Lapin Lumon, jota me kutsumme Cindyksi.

Jo Cindyä hankkiessamme ajatuksena oli, että teettäisimme sillä jossain vaiheessa omia pentuja. Eilasta on ollut tässä prosessissa kovasti apua ja tukea. Lähtökohtana on ollut, että kissalassamme tulee asumaan naaraskissoja. Mutta toki talossa aina yksi kolli pitää olla! Tällä hetkellä ainoan kollin asemasta kissalassamme nautiskelee kastroitu maatiaisuros nimeltään Pilli. Hän tuntuu olevan hyvin tärkeässä roolissa naaraskissoillemme.

Norjalaisissa metsäkissoissa pidämme eniten niiden luonteesta sekä ulkonäöstä. Tavoittenamme onkin, että kasvattamamme metsäkissat ovat ihmisystävällisiä ja mukavia luonteeltaan. Ulkonäössä pyrimme siihen, että ne ovat vahvarakenteisia, suurikokoisia ja tuuheaturkkisia. Tavoittelemme myös rodulle ominaisia pään sekä silmien ja korvien linjoja.

Tällä hetkellä meillä on kaksi norjalaista metsäkissa naarasta. Ja lisää varmasti tulee. Kaikki kissamme elävät vapaina sisäkissoina kodissamme. He ovat rakastettuja perheemme jäseniä. Ulkoilua he harrastavat päivittäin joko valjaissa tai isolla lasitetulla parvekkellamme. Maatiaiskollimme tosin kulkee halutessaan vapaana pihapiirissämme. Muutamaa metriä kauemmas talomme seinistä se ei lähde. Mutta on hyvä hiirikissa.